Kielimatka Kapkaupunkiin - englannin opiskelua maailman kauneimmassa paikassa


Otsikko saattaa kuulostaa mainoslauseelta, mutta sen paikkansapitävyys on nyt vahvistettu mielipidekyselyllä: Kapkaupungin saavutti ensimmäisen sijan tripadvisor.com-sivuston matkailijakyselyssä "25 Top Destinations in the World". Etelä-Afrikasta on viimeistään vuoden 2010 jalkapallon maailmanmestaruuskilpailujen jälkeen tullut yksi pidetyimmistä matkailumaista. Jos et kuitenkaan päässyt tutustumaan maahan vielä MM-kilpailujen aikaan, olisi nyt hyvä tilaisuus lähteä kielimatkalle Kapkaupunkiin ja nähdä omin silmin, mitä kaikkea kaupungilla on tarjota. Pöytävuoren ja Hyväntoivonniemen ohella täältä löytyy nimittäin vielä paljon muutakin nähtävää.

Pöytävuori, kaupungin maailmalla tunnettu tunnusmerkki, on aivan ehdoton kohde kiertoajelulla Kapkaupungin läpi. Ylhäältä vuoren päältä on upea näköala kaupunkiin ja merelle. Pöytävuorelle voi kiivetä joko jalkaisin jotain lukuisista vaellusreiteistä pitkin tai antaa gondolihissin kuljettaa itsensä huipulle. Suoritetussa matkailijakyselyssä Kapkaupungin nähtävyyksistä mainitaan myös Robben Island, joka on vanha vankilasaari. Siellä oli noin kahden vuosikymmenen ajan vangittuna muun muassa Nelson Mandela. Robben Island on julistettu UNESCOn maailmanperintökohteeksi, ja nykyään siellä sijaitsee museo, joka vielä muistuttaa menneistä ajoista.

Jos haluat ottaa Kapkaupungin kielikurssisi aikana pienen aikalisän, mutta et kuitenkaan halua osallistua raskaalle kaupunkikierrokselle, voit rentoutua jollain kaupungin lukuisista rannoista. Kapkaupungissa on muutama kuuluisa ranta, jotka tarjoavat upeat puitteet uimiselle ja surffaukselle. Lisäksi päiväretkillä on mahdollista lähteä sukeltamaan, katsomaan valaita tai osallistua viininmaisteluun jollakin lähiympäristön viinitilalla. Jos vain haluat haistella kaupungin tyypillistä tunnelmaa, voit vain kuljeskella Kapkaupungissa ja esimerkiksi vierailla jollakin lukuisista Etelä-Afrikalle tyypillisistä markkinoista.

Jos siis päädyt lähtemään kielimatkalle Kapkaupunkiin, sinun ei varmasti tarvitse huolehtia, että ajastasi siellä tulisi tylsä. Mielestämme kaupunki on siis todellakin ansainnut "Top Destination in the World"-tittelinsä. Me onnittelemme Kapkaupunkia tämän – joskin hieman epävirallisen –kunnian johdosta!